Päätöksenteko kunnissa ja valtion tasolla perustuu avoimeen demokratiaan, jossa kansalaisilla on laissa säädetty mahdollisuus tulla kuulluksi ja vaikuttaa päätöksentekoon. Kunnissa yhteisistä asioista päättävät kunnan- tai kaupunginvaltuustot, lautakunnat tai johtokunnat.
Yhdistykset tai kuntalaiset voivat vaikuttaa tuomalla esiin tärkeinä pitämiään asioita esimerkiksi tekemällä aloitteita tai olemalla yhteydessä virkamiehiin ja/tai luottamushenkilöihin. Yhteydessä kannattaa ja voi olla milloin vain, mutta varsinkin kevät on tärkeää vaikuttamisen aikaa. Keväisin valmistellaan kunnan tai kaupungin seuraavan vuoden talousarvioita.
Useissa kunnissa/kaupungeissa vanhempainyhdistys tai vanhempainyhdistysten alueyhdistys tapaa säännöllisesti opetus- ja varhaiskasvatusasioista päättävien hallintokuntien johtoa tai luottamushenkilöitä. Näin vanhemmat kuulevat valmisteilla olevista päätösesityksistä ja voivat tuoda oman ja lasten näkökulman asiaan.
Lautakuntien ja muiden päättävien tahojen päätöksiin voi vaikuttaa myös jälkikäteen. Kuntalaisilla ja muilla asianosaisilla on oikeus tehdä esim. oikaisuvaatimus tietyn ajan kuluessa päätöksen tiedoksi annosta. Kuntaliiton Vallakas - kuntalaisen vaikuttamisoppaasta löytyy kattavaa perustietoa vaikuttamisen eri muodoista.
Lue lisää vanhempainyhdistysten vaikuttamismahdollisuuksista
| © Suomen Vanhempainliitto ry. Perustettu 1907. | Ekstranet Palaute Sivukartta |
|