Esimerkkejä vanhempainyhdistysten toiminnasta

Tilataidetta koulurauhan hengessä

Vantaan Jokivarren koulun vanhempainyhdistys polkaisi Kodin ja Koulun Päivänä koululaisten kanssa pystyyn taideprojektin "Jokainen on arvokas". Projektin teema syntyi vuoden 2017 koulurauhateemasta. Projektiin osallistui kaksi opetuspistettä, joissa oppilaita on yhteensä 638. Elokuussa 2017 käynnistyneen projektin aikana syntyi yhteensä 60 oppilaiden tekemää hahmoa, jotka pystytettiin kaiken kansan nähtäväksi 6.11.2017. Jokaisessa hahmossa on jotakin "heijastavaa". Näin projektiin on taitavasti saatu yhdenvertaisuuden lisäksi mukaan myös liikennekasvatusteema. 

Jokainen on arvokas tilataideprojekti

VIP-viikko

Ilmajoella, Palonkylän koululla vietetään vuosittain VIP-viikkoa eli viikkoa ilman pelejä. Oppilaat haastetaan viikon ajaksi perheineen raportoimaan, mitä kaikkea tulee tehtyä, kun aikaa ei vietetä pelikoneen tai ruudun ääressä.

Tsemppipäivä Vihdissä

Vihdin Vanhempien tsemppipäivässä haettin vanhempaintoimintaan uutta pontta leikin, tunnetaitoluennon ja naurujoogan avulla. Syksyinen tsemppipäivä kruunattiin herkuilla ja löylyillä. Rohkeimmat pulahtivat kosken kuohuihin. 

Syytapahtuma Raikun koululla

Syyslauantai oli lapsille yrittäjyyspainotteinen koulupäivä; isommilla oppilailla oli vastuutehtäviä eri myyntipisteillä, ja pienemmät kiersivät tutustumassa eläimiin, koneisiin ja näytöksiin. Oli perunannostoa, vanhojen tavaroiden tutkimista, puulajien tunnistusta ja kirjeen kirjoittamista koulun vintillä asuvalle tontulle.

Back to school -tapahtuma kiusaamista vastaan

Simonkallion koulun vanhempainyhdistys järjesti koululaisille ensimmäisen kouluviikon päätteeksi Back to school -tapahtuman yhdessä Tikkurilan alueen muiden toimijoiden kanssa.

Koulut keskellä kylää - kielimuurit rikkova tapahtuma Tolkkisissa

Porvoon reunamilla, lähellä merta, sijaitsee Tolkkisten kylä. Kylässä toimii kaksi koulua: noin 200 oppilaan suomenkielinen alakoulu ja noin sadan oppilaan ruostinkileinen alakoulu. Molempien koulujen vanhempainyhdistykset ovat pieniä, mutta aktiivisia.  

Talviriehaa ja ilotulitusta Hämeenlinnassa

Rengon koulun vanhempainyhdistys järjesti helmikuussa 2015 perinteisen talvitapahtuman, joka käynnistyi klassikko jääkiekolla ja huipentui huikeaan ilotulitukseen. Lue vanhempainyhdistyksen tapahtumakertomus.

PopUp -koulupäivä Arabian peruskoulussa

Arabian peruskoulussa järjestettiin yhteisöllinen lauantaikoulupäivä Arabian PopUp-koulu. Tapahtumassa koulun oppilaat, vanhemmat, alueen asukkaat ja yhteistyökumppanit pitivät oppitunteja koulussa. Päivän aikana tutustuttiin mm. miekkailun alkeisiin, kilpatanssiin ja tulivuoren rakentamiseen. Vastaavia pajapäiviä tai toisilta oppimisen päiviä on vietetty jo useissa kouluissa.
Täältä löydät vinkkejä PopUp-koulupäivän järjestämiseen.

Ennakointi vie vaaroilta voimat 

Talvisena tiistaina Pukkilan Kirkonkylän koululla vietettiin 112-päivää. Koulupäivän aikana oppilaille oli päivän teemaan liittyvää opetusta.

Niipperin koulusta urheiluseura Pohjois-Espoon Ponnen kummikoulu

Kummikoulutoiminnan päämääränä on vahvistaa koulun, harrastustoiminnan ja kotien paikallista yhteistyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Lähiliikuntaa landella
Iitin Haapa-Kimolan kyläkoululle tehtiin talkoilla lähiliikuntapaikka

Haapa-Kimolan kyläkoulun piha-alueelle rakennettiin talkootyönä monipuolinen lähiliikuntapaikka lapsilla ja aikuisille. Hankkeen perusrahoitus tuli kunnalta, mutta suunnittelu-, toteutus- ja asennustyö tehtiin talkoovoimin.

Leinola Fest

Leinolan koulun vanhempainyhdistys ja Leinolan Nuorisokeskus järjestivät elokuisena lauantaina Leinolan koulun piha-alueella Leinola Fest –tapahtuman. Tapahtuman teemana oli hyvinvointi.

Koiranäyttely Jämsänkoskella

Koira on ihmisen paras ystävä. Mikä onkaan sen hauskempaa kun koota ystävät yhteen, ja viettää päivää vanhempien, lasten ja lemmikkien kanssa iloisen tapahtuman merkeissä. Match Show'sta näyttää mallia Jämsänkosken Vanhempainyhdistys. 

Kodin ja koulun yhteistyötä kevättapahtuman merkeissä

Espoossa järjestetään vuosittain vilkas yhteispahtuma, Juvanaalit. Vanhempainyhdistyksen käynnistämästä tapahtumasta on kasvanut virallinen koululauantai.

Pihajuhlat tuleville ekaluokkalaisille

Kallion ala-asteen vanhempainyhdistys järjestää toukokuun alussa tervetuloa kouluun -pihajuhlat tuleville ekaluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen. Pihajuhlien kutsuvieraina ovat myös ekaluokkalaisten koulukummit. Vanhempainyhdistykselle pihajuhlat on oiva paikka tavoittaa uusia vanhempia mukaan toimintaan.

Turvallisesti mopolla Järvenpäässä

Järvenpääläisten 8. luokkalaisten kouluarkea piristää keväisin pidettävä Turvallisesti mopolla -kurssi. Koulupäivän aikana nuoret perehtyvät lainsäädäntöön ja pohtivat eväitä turvalliseen ajamiseen liikenteessä. Pelkkä nuorten osaaminen ei kuitenkaan riitä Tietojen päivittämistä tarvitsevat myös mopoikää lähestyvien nuorten vanhemmat.

Vanhemmat mukana rauhantyössä

Turussa istutettiin Halikolon monikulttuurisen päiväkodin pihalle Rauhan Puu, Pyhä Pihlaja. Rauhan puun istutuksen yhtenä tavoiteena oli löytää pakolaistaustaisille naisille ystävä, joka lähtisi heidän seurakseen syksyn vanhempainiltaan koululle ja päiväkotiin.

Polkupyörät kuntoon Haapajärvellä

Haapajärven yläkoulun tuunauskerhossa kunnostettiin 22 polkupyörää kuljetusoppilaiden käyttöön. Vuoden aikana opittiin kärsivällisyyttä ja koettiin hienoja yhteisiä hetkiä. 

Harrastemessut Malmilla

Koillis-Helsinkiläisellä Ala-Malmin peruskoululla koettiin jälleen kerran oiva esimerkki koulun ja vanhempien välisestä yhteistyöstä, kun järjestyksessä kolmannet harrastemessut pyörähtivät keväällä käyntiin. 

Vanhukset ja nuoret yhdessä ulkoillen

Kaurialan lukion nuoret, vanhemmat ja henkilökunta lähtivät yhdessä viemään iloa vanhuksille, antamalla heille aikaa ulkoiluiluun.

Aktiivisuudella tuloksia Varkaudessa

Varkaudessa mietittiin, mitä uusien vanhempainyhdistysaktiivien rekrytoimiseksi voitaisiin tehdä.

Ennakoivaa vanhemmuutta Sauvossa

Sauvon koulun vanhempainyhdistys käynnisti projektin, jossa päivitetään aiemmin yläasteella käytössä ollut vanhempainsopimus kaikille ikäluokille sopivaksi.

 

 

Kertokaa onnistuneesta projektistanne muillekin

Julkaisemme yhdistysten kertomuksia liiton verkkosivuilla. Lähetä aineisto (kuvia ja kertomuksia) osoitteeseen tiedotus (at) vanhempainliitto.fi. Kiitos!

Fillarihulinat Kartanonkoski

Fillarihulinat Kartanonkosken koululla

Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys järjestää koulun pihalla keväisin Fillarihulinat. Tapahtuman tavoitteena on muistuttaa kaikkia lapsia ja aikuisia kypärän tärkeydestä ja pyöräilyyn liittyvistä tärkeistä turvallisuusasioista mukavalla ja innostavalla tavalla. Tapahtumassa mukana ollut Liikenneturvan edustaja Olli Lehto:

”Lähes kaikilla oli kypärät päässä tullessaan ja pyörätkin olivat pääosin hyvässä kunnossa pieniä puutteita lukuun ottamatta. Tarkastuksen ohessa teimme myös pieniä huoltohommia.

 

© Suomen Vanhempainliitto ry. Perustettu 1907. Ekstranet Palaute Sivukartta Opetushallitus Opetusministeriö RAY