Vanhempainliiton toiminta keskittyy vahvasti yhdenvertaisuustyöhön.

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuus on läpileikkaava arvo Suomen Vanhempainliiton toiminnassa. Kasvattajien asenteiden tulee olla kotona, varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksessa yhdenvertaisuuden periaatteita kunnioittavaa.

Erilaisuus tulee nähdä rikkautena, jotta myös lapset kasvavat erilaisuutta arvostaviksi. Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskeva lainsäädäntö sekä Lapsen oikeudet tukevat tätä periaatetta. 

On tärkeää, että kaikki lapset ja aikuiset tulevat aidosti nähdyiksi, kuulluiksi ja osallisiksi kasvuyhteisöissä. Yhteistyö koulun ja päiväkodin kanssa on parhaimmillaan ennaltaehkäisevää, hyvinvointia ja osallisuutta edistävää työtä.

Lasten osallisuuden edistäminen lähtee aikuisten asenteista.

Vanhempaintoiminta ja yhteisöllinen opiskeluhuolto ovat luontevia paikkoja kehittää toimintakulttuuria myös haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Ennakkoluuloton yhteistyö voi tuottaa hyvinvointia paitsi koulun seinien sisäpuolelle, aina ympäröivään yhteisöön ja koteihin ja saakka. 

Vanhempainliitossa vahvistamme lasten ja perheiden yhdenvertaisuuden ja osallisuuden toteutumista järjestämällä aiheeseen liittyviä koulutuksia sekä kehittämällä toimintamalleja ja materiaaleja opettajien ja johdon käyttöön. Aineistoamme voidaan hyödyntää myös vanhempaintoiminnassa. Järjestämämme vanhempainillat ja kasvattajille suunnatut koulutukset vahvistavat erityislasten ja perheiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta kasvatusyhteisöissä. 

Materiaaleissamme olemme huomioineet saavutettavuuden sekä erilaiset kieli- ja kulttuuritaustat.