Monitoimikenttä yhteisvoimin Törnävälle

Törnävällä vanhempainyhdistyksen idea johti monitoimikentän saamiseen lasten ja nuorten käyttöön.

Seinäjoella Törnävän koulun vanhempainyhdistyksessä perustoiminta on samantyyppistä kuin muillakin yhdistyksillä, esimerkiksi kodin ja koulun välisten yhteistapahtumien järjestämistä ja kerhojen ylläpitoa.

Perustoiminnan lisäksi Törnävällä on koko ajan innovoitu uutta ja haluttu toteuttaa isojakin hankkeita. Viime syyskuussa avattiin monitoimikenttä, jonka kustannukset olivat 56 000 euroa. Idea kentän rakentamisesta syntyi vanhempainyhdistyksessä.

Monitoimikentän suunnittelu ja rakentaminen käynnistyi syksyllä 2005 ja avajaisia juhlittiin vuotta myöhemmin liikunnallisen koulupäivän merkeissä. Hiekkatekonurminen monitoimikenttä täydentää Törnävän viihtyisää koulunpihaa, jota sitäkin vanhempainyhdistys oli kunnostamassa.

Tavoitteena oli luoda helposti lähestyttävä liikuntapaikka, jossa koululaiset voivat liikkua vapaasti ilman aikataulua, säännöllistä harjoitusaikaa tai valmentajan ohjausta.

- Monitoimikenttää on valmistumisesta lähtien käytetty erittäin ahkerasti esimerkiksi jalkapallon pelaamiseen. Ala-asteen oppilaat pelaavat päivisin liikunta- ja välitunneilla, ja illalla mukaan tulevat nuoret, kertoo puheenjohtaja Juhana Tammelin Törnävän koulun vanhempainyhdistyksestä.

Isot hankkeet eivät olisi mahdollisia ilman yhteistyökumppaneita. Monitoimikenttä saanut Suomen Palloliiton kanavoimaa Euroopan jalkapalloliiton tukea, ja muita rahoittajia ovat vanhempainyhdistyksen lisäksi olleet Länsi-Suomen Lääninhallitus, Seinäjoen Lentopallon Tuki ry, Seinäjoen Energia, Seinäjoen koulutoimisto ja Seinäjoen Nuorten Harraste Tuki ry.

Törnävän uusi monitoimikenttä on ollut kovassa käytössä.

© Suomen Vanhempainliitto ry. Perustettu 1907. Ekstranet Palaute Sivukartta Opetushallitus Opetusministeriö RAY