Luokan vanhempien yhteistyö luo turvallisuutta lapsille ja edistää hyvän luokkahengen muodostamista. Myös mahdollisten ongelmatilanteiden selvittäminen helpottuu. Onnistuneen luokkatoiminnan vaikutus heijastuu koko kouluun.
Vanhempainyhdistys voi kannustaa luokkien vanhempia verkostoitumaan, sekä järjestämään toimintaa luokan perheiden kesken. Toiminnan ei tarvitse välttämättä olla suureellista ja aikaa vievää. Pienelläkin järjestelyllä pystytään tekemään paljon kivaa yhdessä.
Luokkatoiminnan kautta myös vanhempainyhdistyksen toiminta kehittyy ja uusia toimijoita voi luokista tulla myös vanhempainyhdistyksen toimintaan.
Luokkatoimintaa voi olla esimerkiksi
| © Suomen Vanhempainliitto ry. Perustettu 1907. | Ekstranet Palaute Sivukartta |
|