Vanhempainyhdistykset voivat koulun kumppaneina olla mukana luomassa koulun yhteisiä liikenneturvallisuussääntöjä ja kasvattaa lapsia ja nuoria turvalliseen liikennekäyttäytymiseen.
Turvallinen koulutie
Koulumatka näyttää erilaiselta valoisana elokuun päivänä ja pimeänä marraskuun
aamuna. Tietyöt ja rakennustyömaat saattavat lisätä vaaratekijöitä
koululaisen taipaleelle. Lapsi saattaa kulkea kouluun eri reittiä kuin
vanhemmat kuvittelevat. Yksi tapa selvittää miltä koulutie lapsista näyttää,
on piirtää siitä lapsen kanssa kartta. Karttaan lapset voivat merkitä
vaaralliset ja hankalat paikat.
Pyöräilykortti
Vanhempainyhdistys voi tehdä yhteistyötä paikallisen poliisin kanssa ja
lapset voivat suorittaa pyöräajokokeen, jonka läpäistyään he saavat kuvalla ja
leimalla varustetun pyöräajokortin. Pyöräilykortin suorittamien voi olla
esimerkiksi edellytys koulumatkojen kulkemiselle pyörällä. Vastaavasti
voidaan järjestää turvallisen mopoilun kursseja yhteistyössä poliisin kanssa.
Turvallisesti mopolla koulutus 8.-luokkalaisille
Vanhempainyhdistys voi organisoida 8.-luokkalaisille suunnatun Turvallisesti mopolla -koulutuksen. Kurssi välittää tietoa turvallisen liikkumisen ydinkohdista sekä päihteiden vaarallisuudesta. Koulutus antaa hyvän tietopohjan mopokortin suorittamiseen. Kouluttajat ovat kokeneita liikenneopettajia. Lisätietoja: www.ehyt.fi
Pyörän- tai mopon huolto -päivä
Vanhempainyhdistys voi järjestää pyörän- ja mopon huoltoon liittyviä
tapahtumia yhdessä paikallisten toimijoiden tai yritysten kanssa.
Liikennesääntökisat, liikennetuvallisuuspäivä
Koulujen alkaessa on hyvä kerrata liikennesääntöjä ja turvallista tiellä
liikkumista. Tämä voidaan järjestää erilaisten kilpailujen tai tempausten
merkeissä.
Luokkien haastekilpailut
Luokkien haastekilpailut liikenneturvallisuuteen liittyvissä asioissa
esim. kypärän käytössä.
Heijastinkampanja
Kilpailu oppilaille siitä, kuka näkyy parhaiten pimeässä.
Liikennemessut
Perehdytään eri pisteissä
liikenneturvallisuuteen liittyviin asioihin kuten liikennemerkkeihin, mopolla
ajamiseen, kypärän käyttöön jne.
Turvaliivit koululaisille
Vanhempainyhdistys voi hankkia pienille koululaisille turvaliivit, jotta he
erottuvat tiellä kulkiessaan. Yhteistyökumppaneiksi voi etsiä paikallisia
ammattiautoilijoita tai yrityksiä.
Vanhemmat päivystämään turvallisuutta syksyn ensimmäisinä koulupäivinä
Vanhempainyhdistys voi päivystää syksyn ensimmäisinä koulupäivinä
kouluympäristön liikenneturvallisuutta ja kampanjoida turvallisen liikenteen
puolesta. Myös lapsia kouluun autolla kuljettaville vanhemmille kannattaa
muistuttaa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Yhteistyöstä kannattaa kysyä paikalliselta poliisilta ja on muistettava, että vanhemmilla ei ole oikeutta pysäyttää liikennettä, ainoastaan saattaa lapsia kadun yli.
Kouluympäristön liikenneturvallisuuden kartoitus
Vanhempainyhdistys voi yhdessä koulun kanssa kartoittaa koulupihan ja
-ympäristön liikenneturvallisuutta ja tehdä aloitteita sen parantamiseksi.
Aloitteen tekeminen liikenneturvallisuuden parantamiseksi
Onko alueellanne riskialttiita risteyksiä, puuttuvia liikennevaloja ja/tai
merkkejä? Miten liikenneväylät koulun ympärillä huomioivat pieniä
koululaisia? Vanhempainyhdistys voi tehdä aloitteen puutteiden
korjaamiseksi. Ottakaa yhteyttä kuntanne liikennesuunnittelijaan.
| © Suomen Vanhempainliitto ry. Perustettu 1907. | Ekstranet Palaute Sivukartta |
|