Mediakulttuuri- ja kasvatus

Media on merkittävä osa lapsen ja perheiden arkea. Lapsi viettää median parissa paljon aikaa, tapaa monenlaisten kanavien kautta ystäviään ja tuottaa itse materiaalia. Mediaa voi hyödyntää monessa, mutta sen runsas läsnäolo arjessamme asettaa myös haasteita kasvattajalle.

Kuten kaikilla kasvatuksen osa-alueilla, aikuinen on vastuussa myös lasten mediakasvatuksesta. Näillä sivuilla tarjoamme aineistoa ja linkkejä avuksi tutkimusretkelle mediamaailmaan.

Vanhempainliitto vaikuttaa

Suomen Vanhempainliitto on mukana kansallisessa Tietoturvapäivä-hankkeessa.Tietoturvapäivä järjestetään vuosittain helmikuussa ja sen tavoitteena on edistää turvallista ja fiksua internetin käyttöä. Tietoturvaviikolla järjestetään teemaan liittyen erilaista ohjelmaa ympäri Suomea, etenkin kouluissa.

Kaikki tietoturvaviikon tapahtumat.

Elokuvien ja televisio-ohjelmien ikärajat ovat muuttuneet.

Vuoden 2012 alusta astui voimaan uusi kuvaohjelmalaki, jolla halutaan suojella lapsia yhä runsaamman tarjonnan mediaympäristössä. Uuden lain myötä kuvaohjelmia koskeva ikärajajärjestelmä uudistui ja televisio-ohjelmien lapsille haitallisen sisällön valvonta siirtyi Viestintävirastolta Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskukselle (MEKU).

Kuvaohjelmien uudet ikärajat ovat sallittu kaikenikäisille eli S, 7, 12, 16 ja 18. Uutta on myös se, että kuvaohjelmiin lisätään ohjelmien haitallista sisältöä kuvaavat symbolit. Siirtymäsäännösten mukaan voimassa oleva 15 vuoden ikäraja muuttuu 16 vuoden ikärajaksi ja voimassa olevat 11 ja 13 vuoden ikärajat muuttuvat 12 vuoden ikärajaksi. Kaikki ikärajat ovat sitovia.

Lisätietoa: www.meku.fi

 

© Suomen Vanhempainliitto ry. Perustettu 1907. Ekstranet Palaute Sivukartta Opetushallitus Opetusministeriö RAY