Mediakirjasto

Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

yleisö kädet ilmassa keikalla
Uutiset
21.8.2018

Vastuu koulurauhasta on jokaisella

21.8.2018 Koulurauha alkavalle lukuvuodelle julistetaan Vantaalla 22. elokuuta. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa ovat laajemmin mukana myös varhaiskasvatus sekä toisen asteen opiskelijat. Koulurauha-ohjelman teema alkavalle lukuvuodelle on Sinä voit vaikuttaa – Hymykin auttaa. Teemalla kiinnitetään huomiota siihen, kuinka jokainen lapsi ja nuori voi hyvinkin pienillä teoilla vaikuttaa turvallisen kouluilmapiirin syntymiseen. Koulurauha-työryhmään kuuluvat nuoret ovat aktiivisesti mukana suunnittelemassa […]

Uutiset Vanhempainliitto
22.8.2018

Tervetuloa yläkouluun, myös vanhemmat!

22.8.2018 Julkaisimme elokuussa 2018 uuden oppaan seiskaluokkalaisten vanhemmille.Yläkouluun siirtyvä lapsi saattaa torjua vanhemman läsnäoloa ja esimerkiksi kieltää vanhempaa vierailemasta koululla. Myös koulun henkilökunta saattaa kannustaa vanhempia siirtymään taka-alalle ja tekemään tilaa lapsen itsenäiselle työlle. Itsenäistyminen ja etäisyyden ottaminen kuuluvat lapsen kasvuun, mutta eivät tarkoita, etteikö lapsi edelleen tarvitsisi vahvasti kodin tukea, päinvastoin. Alakoulun ja yläkoulun […]

Opettajille Uutiset
8.9.2018

Uusia apuvälineitä opettajan tueksi

8.9.2018 Wilho – vuorovaikutusta vanhempaintapaamisiin Wilho on Suomen Vanhempainliiton kehittämä, opettajille suunnattu työkalu vuorovaikutteisen vanhempainillan tai vanhempaintapaamisen järjestämiseen. Kaikkien vanhempien ja perheiden tulee kokea olonsa tervetulleiksi koulussa ja koulun toiminnassa. Nopeasti monikulttuuristuvassa koulussa myös maahanmuuttajataustaisten vanhempien tulee kokea samoin. Vuorovaikutteinen vanhempaintapaaminen etenkin lapsen koulunkäynnin nivelvaiheissa luo hyvän pohjan kodin ja koulun yhteistyölle. Materiaalissa on huomioitu erityisesti maahanmuuttajavanhempien […]

arjen valo
Hyvinvointi Uutiset
12.9.2018

Ilmianna Arjen valo!

12.9.2018 Arjen valo on Suomen Vanhempainliiton ja Meidän Perheen kampanja, jolla halutaan nostaa esiin arkisia, usein näkymättömäksi jääviä mutta merkityksellisiä kansalaistekoja lasten ja perheiden hyväksi. Onko tuttavapiirissäsi ihminen, joka on aina valmis auttamaan ja tukemaan muita? Ehkä vanhempi, joka ottaa omiensa ohessa myös toisten lapsia mukaan, kuljettaa harrastuksiin tai järjestää mielekästä tekemistä? Se, joka ottaa vaikkapa luokkavanhemman tehtävät hoitaakseen, […]

ryhmä ihmisiä näyttää peukkua
Johdolle Opettajille Uutiset Vanhempainliitto Vanhempaintoimijoille
12.9.2018

Verkkosivumme uudistuivat

12.9.2018 Tervetuloa! Uudet verkkosivumme on suunniteltu palvelemaan entistä paremmin juuri sinua, olitpa sitten aktiivinen vanhempaintoimija, kasvatus- tai opetusalan ammattilainen, järjestöihminen tai vaikkapa sivistysjohtaja. Kysymyksiä ja palautetta sivuista ja sisällöistä voit lähettää meille palautelomakkeella tai sähköpostitse osoitteeseen tiedotus@vanhempainliitto.fi. Kehitämme sivustoa aktiivisella otteella saamamme palautteen innoittamana. Verkkosivuston on toteuttanut Suomen Vanhempainliitolle MEOM. Kasvatusyhteistyötä yli 110 vuotta Suomen Vanhempainliitto […]

Kortti: Tervetuloa Kodin ja Koulun Päivään! www.kodinjakoulunpaiva.fi
Johdolle Opettajille Perusopetus Uutiset Vanhempaintoimijoille Varhaiskasvatus
24.9.2018

Kodin ja Koulun Päivään osallistuu jo lähes puolet Suomen kouluista

24.9.2018 Valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää viettää tänä vuonna jo lähes puolet kaikista maamme peruskouluista. Tapahtumaan on ilmoittautunut noin 1200 oppilaitosta. Peruskoulujen lisäksi päivää vietetään esikouluissa, päiväkotikouluissa ja lukioissa. Tänä vuonna Kodin ja Koulun Päivän teemana on kiitoskulttuuri. Kodin ja koulun / päiväkodin yhteistyö on kirjattu uusiin opetus- sekä varhaiskasvatuksen suunnitelmiin entistä vahvemmin. Kirjaus velvoittaa […]

Johdolle Opettajille Uutiset Vanhempaintoimijoille
5.11.2018

Vanhempien Barometri 2018: vanhempien osallisuus koulussa ei toteudu 

Tiedote 5.11.2018 Suomen Vanhempainliitto, Förbundet Hem och Skola i Finland  Vanhempien Barometri 2018 osoittaa, että vanhempien luottamus kouluun ja opettajiin on vahvaa. Vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä ja koulusta, vanhempainiltoihin osallistutaan mielellään ja niitä pidetään tärkeinä. Vanhempien osallisuudessa koulussa on kuitenkin kehitettävää.    Vanhempien barometriin 2018 vastasi noin 10 000 suomen- ja ruotsinkielistä peruskoulua käyvän lapsen vanhempaa. […]

Johdolle Uutiset Vanhempainliitto
7.11.2018

Tasa-arvoisen koulutuksen viestikapula Vanhempainliitolle

Suomen Vanhempainliitto otti tänään 7.11. vastaan tasa-arvoisen koulutuksen viestikapulan Erilaisten oppijoiden liitolta. Tasa-arvoisen koulutuksen turvaaminen on Vanhempainliitolle tärkeä tavoite. Perusopetuksen lisäksi Vanhempainliitto vaatii maksutonta toisen asteen koulutusta kaikille. – Julkisten palvelujen perusrahoituksesta on Suomessa pidettävä niin hyvää huolta, että jokainen lapsi saa hyvää koulutusta varhaiskasvatuksesta lähtien asuinpaikastaan riippumatta, toteaa Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes. Koulu […]

Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes kävi onnittelemassa Kais Zayaa ja muita Vuoden isä 2018 -palkittuja.
Uutiset Vanhempainliitto
8.11.2018

Vuoden isä Kais Zaya: Matka tähän on ollut pitkä

Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes kävi onnittelemassa Kais Zayaa ja muita Vuoden isä -palkittuja 8.11.2018. Vuoden Isä -palkinto myönnettiin tänä vuonna kolmelle isälle. Palkinnon saivat Risto Tuominen, Topi Linjama sekä Vanhempainliiton johtokunnassakin aktiivisena toiminut Kais Zaya. Turkulainen kolmen lapsen isä Kais Zaya uskoo, että hyvinvoivat yksilöt muodostavat hyvinvoivia perheitä ja yhteisöjä, hyvinvoivat yhteisöt saavat aikaan hyvinvoivan […]

Uutiset Vanhempainliitto
17.12.2018

Anna ääni lapselle – vaaliohjelma

Anna ääni lapselle eduskuntavaaleissa Lapsi- ja perhejärjestöjen yhteinen vaaliohjelma on julkaistu Lapsiystävällinen Suomi syntyy, kun päätösten lapsivaikutukset arvioidaan säännönmukaisesti, lapsia ja nuoria kuullaan ja lasten ja perheiden hyvinvointia ja tukea pidetään korkean tason prioriteettina. Lähes kaikki poliittiset päätökset vaikuttavat lasten elämään. On tärkeää, että muistetaan arvioida tarkkaan, millaisia vaikutuksia milläkin toimella on lapsiin ja heidän […]