Hae arkistosta

Vanhempainliitolle Perheystävällinen työpaikka -tunnustus

Uutiset, 20.11.2017


Väestöliitto on myöntänyt ensimmäiset Perheystävällinen työpaikka -tunnukset Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2017 Hämeenlinnassa

Ensimmäiset tunnukset saajat ovat Lastensuojelun Keskusliitto ry, Miessakit ry ja Suomen Vanhempainliitto ry. Nämä järjestöt ovat olleet ohjelmassa mukana vuodesta 2016 lähtien. Tänä aikana niissä on tehty Väestöliiton tukemana perheystävällisyyden alkukartoitus, koko henkilöstön itsearviointikeskustelut, kehittämistoimia sekä lopuksi kokonaisarviointi, johon kuului erilaisia osioita ja arviointikriteereitä. Kaikki kolme järjestöä arvioitiin perheystävällisyydessään kiitettävälle tasolle.

Perheystävällinen työpaikka -tunnus myönnetään Perheystävällinen työpaikka -ohjelman hyväksytysti läpikäyneelle organisaatiolle. Myönnetty tunnus on voimassa vuoden kerrallaan. Tunnuksen ylläpito edellyttää perheystävällisyyden raportointia Väestöliittoon.

Tutustu Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaan

Katso Suomen Vanhempainliiton perheystävälliset käytänteet

 

© Suomen Vanhempainliitto ry. Perustettu 1907. Ekstranet Palaute Sivukartta Opetushallitus Opetusministeriö RAY