Selaa arkistoa

Tuovi Pääkkönen, 04.05.2016

Taitoja moniarvoisessa yhteiskunnassa toimimiseen


Uskonnonopetus Suomen peruskouluissa on oman uskonnon opetusta. Tämä tarkoittaa sitä, että oppilas on oikeutettu oman ja perheensä vakaumuksen mukaiseen uskonnonopetukseen. Jos lapsi ei kuulu uskonnolliseen yhdyskuntaan, hän saa elämänkatsomustiedon opetusta. Uskonnonopetus koulussa ei ole tunnustuksellista, vaan yhteiskunnan tarpeista lähtevää tiedollista opetusta, joka eroaa selkeästi uskonnollisten yhdyskuntien ja kirkkojen uskontokasvatuksesta. Koulussa tarjottava uskonnonopetus varmistaa uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän sivistyksen tieteellisen pohjan ja sen, että sitä opettavat asiantuntevat opettajat. Uskonnonopetukseen ei kuulu uskonnon harjoittaminen, esimerkiksi rukoilu. Opetuksen sisältöön voi kuitenkin kuulua tutustumista uskonnon harjoittamisen eri muotoihin. Kouluissa järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet, kuten joulukirkko, eivät kuulu uskonnonopetukseen.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa uskonnon eri oppimäärille on luotu yhteiset tavoitteet ja sisällöt, joita eri oppimäärissä (esim. ev.lut., ortodoksinen, islam) sovelletaan. Tämä yhtenäistää opetusta. Uskonnon keskeisimmät sisällöt ovat tutustuminen maailmanuskontoihin ja omaan uskontoon sekä eettisen keskustelun harjoitteleminen. Uskonnon opetussuunnitelma on nyt aiempaa laajakatseisempi, eri uskonnot ja katsomukset paremmin huomioon ottava. Uskontojen välinen dialogi ja eettisten kysymysten tarkastelu nousevat entistä enemmän esiin. Myös uskonnottomuus, uskontokritiikki sekä uskonnollisen kielen erityisyyden ymmärtäminen ovat näkyvämmin mukana.

Vuoden 2016 opetussuunnitelmassa uskonto on kulttuuriaine, joka tarjoaa välttämättömiä tulevaisuuden taitoja monikulttuurisessa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa toimiseen. Oppiaineen opiskelu antaa laajan uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yleissivistyksen. Myös ihmisoikeuskasvatus on nyt selkeästi osa oppiaineen tavoitteita ja sisältöjä.

Julkisuudessa keskustellaan aika ajoin uskontojen opettamisesta yhdessä tai kokonaan yhteisen katsomusaineen luomisesta. Uskonnon opetussuunnitelmaa on kuitenkin juuri uudistettu kolmisen vuotta kestäneessä prosessissa. Muutos oppiaineen opetuksen malliin vaatisi lainsäädännöllisiä muutoksia sekä pitkän ja huolellisen opetussuunnitelmatyön. Mikäli uusi oppiaine halutaan luoda, on luontevin ajankohta seuraavan tuntijako- ja opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä

Kaikille yhteisen katsomusopetuksen etu voisi olla se, että uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä teemoja ja eettisiä kysymyksiä tutkisivat kaikki oppilaat yhdessä, eikä kenenkään tarvitsisi tuntea oloaan isommasta ryhmästä eristetyksi. Toisaalta yhteisessä opetuksessa tieto vähemmistöistä voisi jäädä pinnalliseksi. Oman uskonnon opetus turvaa osaltaan maamme kulttuuriperinnön moninaisuuden säilymisen. Asianmukaisen ja kriittisen tiedon tarjoaminen omasta ja muista uskonnoista on myös paras tapa ehkäistä niin uskontoon perustuvaa syrjintää kuin uskonnollista fanatismiakin.

 

Tuovi Pääkkönen

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston normaalikoulun uskonnon ja filosofian opettaja, teologian maisteri ja Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja.

© Suomen Vanhempainliitto ry. Perustettu 1907. Ekstranet Palaute Sivukartta Opetushallitus Opetusministeriö RAY