Educa 2012, Suomen Vanhempainliitto
Koululaisten käytöshäiriöt, kuten levottomuus, aggressiivisuus, väsymys ja keskittymiskyvyn puute, haittaavat koulutyötä. Moni lapsi joutuu diagnostiikkakierteeseen, kun syytä epätavalliselle käytökselle haetaan.
Suomen Vanhempainliiton mielestä ympäristöterveyttä ei oteta riittävästi huomioon lasten kouluolojen tarkastelussa. Koulurakennuksen kunto saattaa olla merkittävä oireiden taustatekijä.
- Kouluissa, joissa sisäilmaongelmiin on puututtu tehokkaasti, oppimistulokset ja -motivaatio ovat parantuneet. Työrauha luokassa on kohonnut ja sairauspoissaolot vähentyneet, toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila sanoo. - Jos sisäilmaongelmiin ei puututa ripeämmin, kasvatamme työkyvyttömien sukupolven. Tähän Suomella ei ole varaa, Kurttila jatkaa.
Koululakot yleistyvät
Suomen Vanhempainliitto julkaisi vanhempainyhdistysten käyttöön koululakko-ohjeet syksyllä 2011. Ohjeet laadittiin tarpeeseen, sillä yhä useammassa koulussa suunnitellaan koululakkoa vauhdittamaan lasten hyvinvointia koskevaa päätöksentekoa. Yleisimmät koululakon aiheet ovat koulurakennuksen huono sisäilma ja kosteusvauriot.
Vuoden 2011 Educa-messuilla teimme opettajille vapaamuotoisen kyselyn kouluissa havaituista home- ja sisäilmaongelmista. Tulos oli lohduton. Lähes 90 % vastaajista myönsi sisäilma- tai kosteushaittojen olevan osa työpaikan arkea. Moni opettaja oli joutunut vaihtamaan työpaikkaa homeongelman vuoksi. Osa Vanhempainliiton messuosastolla vierailleista opettajista kertoi luovuttaneensa, ja päättäneensä jatkaa työtään sairaassa rakennuksessa oman terveytensä kustannuksella. Osa oli joutunut luopumaan opettajan työstä sairastumisen vuoksi kokonaan.
Lakko-ohjeet ja lisätietoa:
Suomen Vanhempainliitto, messuosasto 3k39.
Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila on tavattavissa osastolla perjantaina 27.1. klo 12.30-13.30 sekä lauantaina 28.1. klo 10-12. Tervetuloa!
Suomen Vanhempainliitto on perustettu vuonna 1907 tukemaan kotien kasvatustyötä. Vanhempainliiton ydintehtävänä on kodin ja koulun välinen yhteistyö. Järjestöön kuuluu lähes 1400 paikallista vanhempainyhdistystä ympäri Suomen.



